10.9.2017

Hurrikaani Irma ja katastrofivalmius

Miten Australiasta käsin voi olla mitään erityisempää sanottavaa Floridan ja Kuuban välissä riehuvasta Irmasta? Olen seurannut uutisia normaalia tiiviimmin, koska yksi parhaista ystävistäni asuu Floridassa ja on tietenkin huolestuttanut, mitenhän hänelle ja perheelleen käy. K muutti amerikkalaismiehensä kanssa Floridaan täältä Perthistä pari vuotta sitten ja nyt he asuvat miehen perheen naapurustossa.

Sain torstaina K:lta viestin, että he ovat raskaan evakuointimatkan päätteeksi päässeet perille Virginiaan, joka on neljäs osavaltio pohjoiseen Floridasta. Asukkaita on kehotettu hakeutumaan mahdollisimman kauas, koska hurrikaani tavallisesti hyytyy sisämaahan päästyään. K oli perheineen onnistunut vuokraamaan viikoksi asunnon vuoristosta Virginiasta, jossa kokevat olevansa riittävän kaukana vaarasta.

Evakuointi ei ollut helppoa. Bensa ja vesi olivat loppuneet useimmilta tankkausasemilta ja kaupoista, tiet aivan tukossa ja normaalisti 13 tuntia kestävä ajomatka vei reilusti yli vuorokauden. Miehen perheen talo on pahimman tulvariskin alla, mutta piti vain jättää oman onnensa nojaan. K on puolisonsa kanssa remontoinut ostamaansa omakotitaloa viimeisen vuoden ja nyt on mahdollista, että kaikki raskas työ ja rahanpanostus saattaa valua hukkaan, kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Voin vain arvailla, miltä mahtaa tuntua, pakkautuneena autoon kaiken pikaisesti kerättävän omaisuuden kanssa, appivanhemmat takapenkillä, koira takakontissa, kun tiedät, että takaisin palatessa ei välttämättä ole mitään jäljellä omasta kodista.

BBC uutisoi tänään, miten Floridan kuvernööri kehottaa kaikkia evakuoitumaan nyt: kuvernööri väittää, että vielä on aikaa, ja vain itsepäiset ja itsetuhoiset jäävät hurrikaania vastaanottamaan. "Oma moka", jos menee pieleen siis.

Luin myös Floridassa asuvan journalistin kolumnin siitä, miten hän perheineen ei pääse enää pakoon, koska Floridasta johtavat kaksi valtatietä ovat kumpikin niin tukossa, että ne ovat käytännössä satojen kilometrien mittaisia parkkipaikkoja. Kun miljoonat ihmiset yrittävät pakoon yhtä aikaa, eihän siitä hyvää seuraa. Sähköt ovat poikki monista paikoista, pullovesi on ollut loppu jo monta päivää kaupoista ja bensa-asemat myyvät ei-oota. Jos autosta loppuu bensa, sinnehän jäät valtatien laitaan odottamaan hurrikaanin iskua, suojanasi vain auton pelti- ja lasikuori. Kellään ei ole varaa antaa varakanisteriaan juuri sinulle. Journalisti ei saa edes ikkunoitaan naulattua umpeen, koska vaneri on ollut loppu kaupoista jo viikon. Hän odottaa kahden lapsensa kanssa, amme täynnä juomavettä, miten tulee käymään.

Journalistin jutun kärki oli luonnollisesti hänen perheensä ahdinko, mutta myös turvajärjestelyjen avuttomuus. Floridan osavaltio tai USA:n valtio eivät ole järjestäneet minkäänlaista koordinoitua evakuointisysteemiä. Tusina hätämajoituspaikkaa on avattu, mutta esimerkiksi julkisliikennettä, busseja, junia, lentoja pois Floridasta ei ole järjestetty. Jotkut lentoyhtiöt päinvastoin ovat alkaneet rahastaa lennoilla ja myyvät niitä tupla-triplahintan.

Kukin on oman onnensa ja oman autonsa nojassa. Hätämajoituksiin ei enää mahdu, vaan niistä käännytetään väki ovelta. Tuntuu uskomattomalta seurata, että itseään maailman varakkaimmaksi maaksi mainostava valtio ei saa kansalaisiaan turvaan yhdestä osavaltiosta, vaan vain toivotaan ja rukoillaan parasta.

Katastrofiin varautuminen on alkanut tuntua myös omakohtaisemmalta nykyään, koska Australiassa on joka kesä rajuja maastopaloja, jotka saattavat levitä tai peräti alkaa asuinalueilta. Muutama vuosi sitten paloi kokonainen kylä Länsi-Australian lounaiskolkassa ja millä tahansa pidemmällä automatkalla tulee yleensä ajaneeksi halki alueen, jossa on ollut metsäpalo - mustia karrelle palaneita runkoja vain jäljellä. Täkäläisissä virallisissa evakuointiohjeissa ja vaihe, jolloin uutisissa kerrotaan, jos on liian myöhäistä paeta. Sanat kuuluvat: "varaudu taistelemaan tulta vastaan kuolemaan saakka."

Katastrofeja seuratessa ei voi kuin ihmetellä sitä jääräpäistä vimmaa, jolla monet poliitikot yhä vakuuttelevat, ettei ihmisen toimilla ole niihin mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen, ilmastomuutos on kukkua. Kun asuu mantereella, jossa Ilmatieteen laitos joutui lisäämään uuden värin lämpöennusteisiin - yli +50 astetta, katastrofaalinen - tekisi moisilla puheilla lähinnä mieli pyyhkiä peffa.
Joku raja.

Hurrikaani Irma ja muut kutsumattomat kaverit. Kuva (c) Nasa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!